Siren Samuli

ELÄMÄSTÄ ON KYSYMYS

Hinta: 20,00 €

Tuotetiedot

"Kirja on kooste monista hengellisen elämän keskeisistä kysymyksistä, joista muodostuu kuitenkin hyvä kokonaisuus. Kirjoittaja puuttuu moniin niin hengellisen elämän ydinkysymyksiin kuin ajankohtaisiin ja nykyisin keskustelua herättäneisiin aiheisiin."

"Kirjan aiheet liikkuvat hengellisen elämän ja seurakunnan toiminnan kysymyksissä kuten rukouksessa, Kristustodistuksessa, lähimmäisen palvelemisessa ja vaikkapa nykyisissä
ylistyslauluissa. Kirja ei kuitenkaan saarnaa paatoksella eikä pakota lukijaa johonkin mielipiteeseen, vaikka siinä esitetäänkin selviä kannanottoja. Teksti haastaa lukijansa ystävällisellä jutustelevalla tyylillä ja monin tosielämästä poimituin esimerkein pohdintaan mukaan. Lukija voi yllättäen huomata, että tällaista ystävällistä pohdintaa on vaikea vastustaa, vaan se ottaa mukaansa ja haastaa ajattelemaan asioita henkilökohtaisesti. Näinhän
hyvän kirjan tuleekin tehdä. Hyvän kirjan esittämistä ajatuksista ei pääsekään heti irti, kun on kirjan laskenut käsistään. Ajatukset viipyvät aiheissa pitkään."

Siksi ilolla suosittelemme Samuli Sirénin kirjaa ”Elämästä on kysymys”.
Valtter Luoto, Sakari Kallinen, Nina Åström, Martti Kallionpää,
Kari Ketoja, Tapio Sopanen.

2017
Sid. 128 s.

Hinta: 20,00 €
Tuotetta saatavilla.